kesä tulee kun kerkeää.

Ihanaa. Mieleni on ollut vime päivinä melkoisen vilkas. Olen saanut tehtyä monta sellaista hommaa mitkä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten mutta hyvä kun nytkään. Olen ollut hieman enempi energisempi. Mutta hyvä näin että olen saanut kaikenlaista aikaiseksi nyt.
Mutta olen ihaillut myös kun lumi on sulannut hyvin nopeassa tahdissa ja maa on tullut talven jäljiltä jälleen esiin paremmin. Rapsuttamista löytyisi hieman sieltä ja täältä mutta nyt vasta olen alitellut hieman terassiani siihen kuntoon että kun ilmat antavat myöten niin alan laittamaan kukkia ulos esille. Huomasin juuri että minulla on sisällä myös muutama kukka joka taitaa löytää kesän aikana paikan terassilta juuri sen takia että ne saavat kunnon kasvukauden ja piristysruiskeen itseensä: kunnolla aurinkoa, luonnollista lämpöä ja happea ja raikasta yö ilmaa. Parasta minun mielestäni on nyt kuitenkin se että mie itse pääsen kesällä vaateiden kanssa hieman helpommalla. Minusta on ihanaa mennä lehottaa joka paikkaan ja kulkea hameen hetaleissa ja tuntea kuinka ihana kesäinen ilma suhahtelee iholla. Tosin liian kuumasta kesäpäivästäen osaa nauttia, mutta sellainen ihana kesäinen ilma on nautinnollista. Silloin on mukavaa istahtaa hetkeksi teekupin kanssa terassille ja nauttia hetki kaikenssa rauhassa.
Mutta se että meillä on nämä ihanat vuoden ajat niin niistä on kiittäminen Jumalaa joka on kaiken luonut.

Jumalan ihmeitä ilman määrää.

Olen ihmeissäni elämässäni. Nyt viimeisen vuoden aikana olen huomannut olevani monenlaisessa mukana. Varsinkin kun puhutaan seurakunnassa tehtävää työtä ja lapsiin kohdistuvissa tehtävissä urheilujärjestössä. Olen monesti puhunut siitä kuinka en ole lapsityöntekijä. Olen omasta mielstäni niin vanhanaikaisesti kasvatettu että en osaa ottaa kyllin rennosti lasten keskuudessa. On tietenkin muutakin syitä miksi en koe olevani lapsityöntekijä.
Taivaallinen Isä on antanut minulle esirukoilijan tehtävän ja siinä koen olevani omimmillani silloin kun rukoilen muiden puolesta omassa rukouskammiossa tai seurakunnassa jossain rukousvartiossa. Minua siis ei ole tarkoitettu sielunhoitajaksi eikä sielunhoidolliseen rukoukseen vaan aivan sellaiseen missä saan rukoilla saamieni rukousaiheiden puolesta rukouskammiossani. Joku voi nyt ihmetellä miten nämä 2 kaksi asiaa soveltuvat yhteen. Tehtävinä ei varmaan mitenkään, mutta on niillä yhtäläisyyttäkin. Kun olen lasten tapahtumissa mukana näen siellä uskovia ja ei uskovien kotien lapsia ja minulle on helpompi rukoilla niiden lasten puolesta joiden kasvot ovat jääneet minun mieleni. Samoin olen huomannut muutakin: kun olen suostunut suorittamaan sitä tehtävää minkä Taivaallinen Isä on minulle antanut, niin muuhunkin minulle uskottuihin tehtäviin olen saanut voiman korkeudesta. Asia voi kuulostaa aika nurinkuriselta mutta niin vain on ollut. Tosin minun on myönnettävä että olen joutunut nyt kuitenkin kuuntelemaan Jumalan ääntä asioissa ja kun sen olen kuullut ja totellut hänen antamiaan neuvoja, olen saanut kokea monenlaista ihanaa: taloudellisesti olen pärjännyt, terveys on jotakuinkin parempaan suuntaan, ruokaa on riittänyt ja olen saanut asiani hoidettua kaikki kunnolla.
Kaikki tämä on ollut vain mahdollista yhden syyn takia: olen saanut olla kuuliainen siinä missä Taivaallinen Isä on minulta kuuliaisuutta odottanut. Olen ollut omassa muurinaukossani Jumalan valtakunnan työssä.